EVÄNRÄVÄYTTÄJÄT RY                                     Jäsentiedote 3/2008

 

 

Huh hellettä! Seuran 10-vuotissynttäreitä juhlittiin toukokuun lopulla Leineperissä ja silloinkin aurinko hemmotteli meitä. Myös tähän mennessä tehdyt retket ovat onnistuneet hienosti. Reposaaren loma-asuntomessuillekin päästiin menemään täysin tuuletonta Pihlavanlahtea pitkin, joten voimia jäi vielä messualueella kiertelemiseenkin. Kiitos kaikille kevään ja kesän tapahtumiin osallistuneille!

 

Ulvilapäivät 8.-10.8.

Seuramme järjestää tuolloin yleisömelotusta sunnuntai-iltana Ulvilan Naparannassa klo 18-20. Yleisömelontoja järjestetään tämän jälkeen joka tiistai samaan kellon aikaan elokuun loppuun asti. Kaikki mukaan melomaan!

 

Virtaavan veden melontakurssi 24.8.2008. klo 10.00.

Kokoontuminen Arantilassa, Nakkilassa Ravintola Lohirannan parkkipaikalla. Kurssi on tarkoitettu erityisesti kevään melontakurssilaisille, mutta on erittäin tarpeellinen muillekin. Ilmoittautumiset ja lisätiedot, Teuvo vuorela, puh. 0400 879060 tai Jouko Vajavaara, puh. 040 5148018

 

Evänräväyttäjät osallistuu Ulvilan ammattiopistolla pidettäviin harrastemessuihin 23.-24.8. Messuilla esittäytyvät monet paikalliset urheiluseurat. Innokkaita vapaaehtoisia kaivataan esittelemään seuramme toimintaa. Ilmoita halukkuudestasi osallistua messuosaston ideointiin ja esittelijäksi joko Liisalle (050-3386284) tai Vesalle (040-7439689).

 

Joutsijärvellä järjestetään kuutamomelonta 16.-17.8. Retki suuntaa Makkaraluotoon, jossa yöpyminen tapahtuu puolijoukkueteltassa. Lähtö Tammesta klo 12. Yöpyminen ei ole välttämätöntä vaan halukkaat voivat melomisen ja makkaranpaiston jälkeen lähteä kotiin. Ilmoittautumiset ja lisätiedot Jouko Vajavaara, puh. 040 5148018

 

Ruskamelonta 27.9. Kokemäeltä, Kolsin voimalaitokselta harjavallan voimalaitokselle. Retken pituus on n. 22 km. Matkalla ei ole koskia, joten retki soveltuu myös lapsiperheille. Lähtö Leineperistä klo 8, Kolsin voimalaitoksen alapuolelta klo 9. Retken voi aloittaa tai lopettaa myös matkan varrella. Ilmoittautumiset ja lisätiedot Jouko Vajavaara, puh. 040 5148018

 

Patikkaretki Piikajärvellä 4.10. Reitti kulkee helppokulkuisella mäntykankaalla. Lähtö Leineperistä aamulla klo 8. Lisätiedot ja ilmoittautuminen Ilkka Riento puh. 050 3813805

 

Sauvakävelyä lokakuussa sunnuntaisin. Yhteislähtö aamuisin klo 10.

12.10 Leineperin masuunilta,

19.10 Ruosniemen laskettelukeskuksen parkkipaikalta,

26.10 Ulvilassa Massin majan parkkipaikalta

 

Marraskuun alusta pääsemme jälleen sunnuntaisin pulikoimaan Nakkilan uimahalliin. Hallivuoro on klo 10-12. Kaikki sinne siis!

 

Sulkapallovuorot Leineperin koululla alkavat kunhan vanhan koulun remontti saadaan valmiiksi. Tästä ja monista muistakin asioista informoimme teitä nettisivuillamme. Retkiohjelma löytyy myös kokonaisuudessaan netistä Ja osoitehan on www.evanravayttajat.com.

 

Kesäterveisin  Evänräväyttäjät ry:n hallitus