Koronapandemia on edelleen vaikuttanut toimintaamme. Räväytysilta käynnisti toimintavuotemme perinteiseen tapaan. Olosuhteet olivat erinomaiset, suuri nuotio lämmitti osallistujia ja kuu valaisi lumista maisemaa. Vuoden 2022 Räväyttäjäksi julistettiin viime kesän Suomi Meloo-ryhmän nuorisotiimi, Aleksi Anttila, Emma Anttila, Iina Lattu ja Tuomas Anttila, jotka reippaalla urheilumielellä osallistuivat Suomi Meloo kanoottiviestiin ja suoriutuivat kunniakkaasti osin vaativissakin oloissa.
Uimahalliharjoitusvuoromme Ulvilan uimahalli Kaskelotissa on ollut suosittu. Osallistujia on ollut reippaasti, mutta hyvin mahtuu lisääkin. Käytä hyväksesi mahdollisuus hioa melontatekniikkaasi lämpimässä uimahallissa ennen avovesille siirtymistä. Tervetuloa mukaan!
Seuraavassa tietoa tulevista tapahtumista, merkkaa kalenteriisi. Seuraa myös seuran sivuja www.evanravayttajat.com
Koko perheen ulkoilutapahtumaan Salomonkalliolle kokoonnumme sunnuntaina 19.2. klo 11.00 alkaen. Ohjelmassa on iloista yhdessäoloa, liikuntaa vapaamuotoisesti, laskettelua omakustanteisesti, pulkkailua, hiihtoa, jos lumitilanne sallii. Nuotio on kuumana ja makkaraa paistettavaksi tarjolla klo 12-13. Saunaan ja avantoon pääsee klo 14-16. Nämä seura tarjoaa
Uimahallivuorot Ulvilan uimahalli Kaskelotissa jatkuvat joka lauantai maaliskuun loppuun saakka klo 16-18. Paikalla on oltava klo 16.00, hallin ovet sulkeutuvat silloin. Melomisen lisäksi voi uida ja harrastaa muutakin vesiliikuntaa ja saunat ovat lämpiminä. Sopii koko perheelle. Osoite on Pappilantie 2, Ulvila
Peli- ja kuntoiluvuorot Leineperin koululla ovat sunnuntaisin klo 16-18, Ota yhteyttä Teroon, p. 050 5965936, kun haluat lähteä pelaamaan tai kuntoilemaan. Pelata voi esim. sählyä tai sulkapalloa, myös kuntosalilaitteet ovat käytössämme.
Evänräväyttäjät ry:n vuosikokous pidetään 25.3.23 klo 18.00 uimahallivuoron jälkeen Ulvilan uimahalli Kaskelotissa. Voit toki tulla suoraan kokoukseen klo 18.00. Osoite on Pappilantie 2, Ulvila. Tule mukaan tuomaan ideoita ja toiveita seuran tulevaan toimintaan. Voit myös lähettää sähköpostia osoitteeseen info@evanravayttajat.com.
Huhtikuussa ulkoillaan ja sauvakävellään sunnuntaisin
2.4, 16.4. ja 23.4. Lähdöt klo 10.00.
2.4. klo 10.00 kokoonnutaan seuran kanoottivarasto Suulille, osoite on Koliperäntie 311, Ulvila. Muut paikat tarkentuvat myöhemmin.
Varaa seuraavatkin ajankohdat kalenteriisi, lisätietoa tulee myöhemmin:
• Melontakoulu Leineperissä 15. ja 16.5.
• 18.5. koko perheelle sopiva melontaretki rauhallisella Leineperinjoella
• Melontaretki 27.5, kohde on vielä avoin
• Suomi Meloo 10.-16.6. reitillä mikkeli-Kouvola. Tutustu sivuihin www.suomimeloo.fi
• Satakunnan Kansansoutu 14.-16.7.
• 18.8. yömelonta Joutsijärvellä, leiriyöpyminen Makkaraluodossa
• 19.-20.8. Kylmälahden leiriviikonloppu, sopii koko perheelle
Lisätietoa kevään ja kesän tapahtumista tulee vuosikokouksen jälkeen. Tarkkaile myös seuran sivuja www.evanravayttajat.com
Hyvää alkanutta vuotta!
Terveisin
Evänräväyttäjät ry hallitus